• Maksuton toimitus toukokuun loppuun asti!
  • Maksuton toimitus toukokuun loppuun asti!

Lammin kylät keittiöpyyhe ALEHINTA

Toimitusaika: 2-5 päivä(ä)

Kuvaus

ALENNETTU HINTA nyt 15 € (norm. 20€)

Voimassa vain verkkokaupassa.

***


Lammin kylät -keittiöpyyhe on kotiseuturakkautta parhaimmillaan.


Lammin kyliä on koottu kankaalle itsenäisen Lammin kunnan ajoilta eri lähteitä ja muistikuvia käyttäen. Joku kylä voi siitä huolimatta puuttua. Myös kirjoitusasuja on parikin erilaista joidenkin kylien nimissä ja niistä vain valitsin toisen. Lammi oli itsenäinen kunta vuoteen 2009 asti, jolloin se liitettiin osaksi Hämeenlinnaa.


Kylät on ryhmitelty kankaalle kuin kartalle, mutta asettelussa on otettu huomioon kuitenkin tasapainoinen ilme. Keskellä oleva Lammi kuvastaa kirkonkylää ja kylät on aseteltu sen ympärille.


Lammin kylät on ensimmäinen osa Kotiseutu-mallistoani. Malliston kankaat olen suunnitellut itse ja ne on painettu Pohjoismaissa. Kankaat on painettu ympäristöystävällisellä pigmenttimenetelmällä. Kankaan kuviointi vaihtelee tuotteessa riippuen siitä, mistä kohtaa tuote on leikattu. Hukkapaloja välttääkseni käytän kankaan kokonaan ja tällöin myös kuvioinnin sijainti vaihtelee.


Keittiöpyyhe on kooltaan n. 50 x 70 cm.

Materiaaliltaan se on 100 % puuvillaa.


Pesu 30 asteessa hienopesuohjelmalla. Vältä valkaisuaineita ja kovaa linkousta.

Kutistuu n. 3 - 5 %.



Kuosi: Maria Pakarainen /Marian Käsityö